Kävijälaskuri

36934

Ihanaa uutta vuotta!

Tiistai 15.1.2008 klo 23:50 - Svensson


Mustosella taas ei tietenkään ole ollut yhtään aikaa kirjoitushommiin, kun se on muka niin kiireinen. Vaikka ei Mustonen kotona mitään muutakaan tee kuin lepäilee. Ja ulkona juoksee ja haukkuu. Ja sitten sitä täytyy ihan koko ajan rapsutella, ja jos ei rapsua tulee, niin Mustis iskee tassulla. Siinä välissä minä taas isken itseni väliin rapsutettavaksi ja nuolen ihan villinä Mustosen suupieliä. Mustis on ihana.

Mutta tässä on tapahtunut ihan hirmuisesti kaikenlaista, matkustelua ja sen sellaista. Matkusteltiin ihan Kangasalla asti. Siellä on isä, veikka ja hassu setäpartis. Ja ne lampaat! Ei niitä kyllä siellä pellolla näkynyt, mutta toisaalta oli veikan kanssa enempi tilaa juosta kilpaa!

Ja viime viikolla meille tuli ihan hirmu moneksi päiväksi kaksi aivan älyihanaa tyttöä kylään. Emmi ja Vilma on vehnäterriereitä, ja me sanottiinkin niitä nisukaksikoksi. Emmi on ihan tosivanha, vanhempi kuin Hertta, eikä sitä hutsittanut hirveästi leikkiä. Mutta Vilma! Yritin olla kaikin tavoin herrasmies, mutta Vilma tulikin ulkona ihan päälle ja halusi muka leikkiä! Ja hampaita se käytti hirveesti, ja ääntään kans. Maiccu sanoi, että se on terrierien tapa leikkiä. Ihan omituista. 

Ja sitten yritin leikkiä Vilman kanssa keppileikkiä. Ajattelin, että se olisi ihan samanlaista kuin veikkojen kanssa, mutta ei. Vilma ärisi ja pörisi ja sitten me vedettiin sitä keppiä ihan hirmu lujaa, ihan niin kuin sidostesukkamainoksessa. Annoin ihan suosiolla Vilmalle kepin, vaikka olin kyllä paljon vahvempi.

Tänään pääsin vihdoinkin agilitykentälle. Luulin jo, että me ei enää sitä harrastetakaan, kun siitä on niin hirmu pitkä aika. Mutta onneks ei lopetettu! Se olikin tosinastaa tänään, pääsin juoksemaan ja hyppimään ihan hirmu korkealle! Maiccu oli tyytyväinen ja sanoi, että keväällä me mennään kisoihin! 

 


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: