Kävijälaskuri

36934

Pääsenköhän pian dogwalkille?

Tiistai 13.11.2007 klo 20:57 - Hertta


Minusta on kuulemma iso julistekin eläinkaupoissa. Sitä täytyy kyllä mennä ihan itse ihastelemaan!

Onnistuin kyllä mainoksessa tosi hyvin, vaikka itse sanonkin. Maiccu kuvasi minua edestä ja sivusta, pihatiellä ja pihassa, Mustosen kanssa ja yksin. Siellä kuvanvalitsemispaikassa ihmiset olivat ihan haltioissaan,  ja Maiccu jännäsi, mikä kuva mainokseen sitten lopulta tulee. Vaikka Mustonen on ihana pikkuveljeni, täytyy tunnustaa, että söpöyteni tulee parhaiten esille kun olen kuvassa yksin. Vaikka olivat ne Mustosen kanssa poseeratut yhteiskuvatkin kyllä ihan hienoja.

Siellä kuvanvalitsemispaikassa moni luuli minua pennuksi. Pennuksi! No, olen kyllä aika pentumainen: pallon perässä on eri kiva juosta, ja tykkään myös leikkiä Svenssonin kanssa. Entäs pentumaisen olemukseni salaisuus? Se ei suinkaan ole lyhyeksi leikattu turkki, vaan taiten hoidettu hipiäni. Kun monta kertaa päivässä tunkee koko päänsä aluskasvillisuuteen ja hieroo turkkiaan hiekkaan tai nurmikkoon tai lumeen, niin a vot!

Olen tässä ajatellut, että voisin jatkaa valokuvamallin uraa, kun siitä maksettiinkin minulle niin ruhtinaallisesti. Vai pääsisiköhän ihan kävelemään jonnekin dogwalkille muiden kauniiden ja kuuluisten mallien kanssa? 


Kommentit

13.11.2007 23:44  Minna ja pojat Kesannolta

Kesannon väki on noteerannut Hertta-hurmurin lehdessä ja sitä kilvan ihaillut! Partikset maailman mainoksiin!


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: