36934
36934
ParatiisissaLauantai 26.5.2007 klo 20:08 - Svensson Minä olin paratiisissa viime viikonloppuna. Kaikki olisi ollut aivan täydellistä, jos myös toinen veljeni, rakas Taffy, olisi ollut mukana. Olinkin ollut jo hieman huolissani, kun viime syksyn jälkeen ei lampaita ole näkynyt missään. Ollaan reissattu ties missä, mutta lampaisiin ei olla törmätty. Niitä ei ollut edes Tykin kotona, vaikka kyllä siellä viime kesänä niitä karitsoja temmelsi. Maiccu sanoi jotain, että ne Kellomäen karitsat olivat sitten maukkaita. Hmm. Se viime viikonlopun paratiisi oli Rymättylässä, missä olin Tykki-veikkani kanssa leireilemässä. Leirin nimi oli joku kauhean pitkä, siinä oli mukana sana tottelevaisuus ja alkeet. Ai niin: paimennuksessa vaadittava tottelevaisuus ja paimennuksen alkeet lampailla. Leirin nimi hieman tökki. Siis en tarvitse tottelevaisuutta, kai. Ja paimennuksen alkeet, hah! Olen kyllä ihan pro, onhan se jo monta kertaa todistettu, että lampaat kiinnostavat tätä miestä ja ihan täysillä! Olen kyllä sen verran herrasmies, että ihan kannatuksen vuoksi ja hyvän ilmapiirin takia otin osaa tottistreeneihin. Tottis meni oikeastaan oikein hyvin, vaikka en kyllä vieläkään jaksa käsittää, miksi siellä laitumella pitäisi pysähtyä kesken paimennuksen. Minun käsitykseni paimennuksesta on nääs se, että lampaita kohti ja täysillä! No, harjoittelin kuitenkin Maicun mieliksi ja näytin, että osaan mennä maahan, pysähtyä kesken paimennuksen ja sitten vielä vaihtaa suuntaakin. Kyllä sitä saa emännän onnelliseksi ihan pienellä vaivalla, näyttämällä tuollaisia helppoja temppuja. Lampaat oli mageita, mutta mageeta oli kanssa se, kun sain Tykin kanssa painella kilpaa pitkin metsää. Leirin jälkeen olin kyllä ihan puhki, mutta niin oli Maiccukin. Kuorsattiin molemmat sunnuntai-iltana ihan täysillä. Maanantaina ei jaksettu tehdä oikein mitään, ja olin ihan tyytyväinen, ettei ollut mitään reenejä. Tiistai-iltana mentiin koiratanssiin, ja olin vielä vähän sekaisin viikonlopusta. Kun vielä näin siellä ihanan Fannin, söpön bouvierin, mielessä oli kaikkea muuta kuin tanssi. Vau, mikä tyttö se Fanni! Näytti ihan Hertalta, kun Hertallakin on nyt sellainen karhu-look. Tämä viikko ollut kyllä ollut ihan hirmu kiireinen. Torstaina menin kavereiden kanssa hakutreeneihin, ja eilen ihana veljeni Taffy sekä Taffyn ''sisko'' Tilda tulivat meille hoitoon. Taffy jäi ihan yöksi! Voi jee, meillä oli hauskaa! Taffy oli meillä koko tämän päivän, ja olen ollut niin onnellinen! Ihan mälsää, että Taffy muuttaa syksyllä kauas pois. Höh. Yksi juttu on kanssa ollut ihanaa. Henkka tuli kauhean aikaisin perjantaiaamuna kotiin työmatkalta Ranskasta. Henkka aina aamuisin rapsuttaa minua masusta. Ihanaa, kun saan taas aamumasurapsutuksia!
|
|
|
28.5.2007 11:59
Svensson
Joo, eri nastaa nähdä taas! Mennäänkö siellä erkkarissa pulahtamaan rapaojassa ennen kehään menoa? Vois saada noi meidän mammat ison slaagin, haa! Mut ainakin sen näyttelyn jälkeen voitais käydä uimassa, eiks je? Eikös mutakylpy ole terveellistä, löytyisiköhän sieltä jostain mutaoja?
|
|
30.5.2007 0:28
Tykki Kesannolta
Joohei, mutakylvyt kaunistaa, niin ne ainakin väittää nuo ihmiset. Siis ei meidän mamma, se ei piittaa sellaisista hömpötyksistä, mutta olen kuullut... Meitä partiksia mutakylvyt komistaa iihan tosissaan, mammakin on sanonu niin, olen kuullut, kun se sanoo, että oletpa _tosi_ komea, kun olen tullut mutaojasta pois ;-) Treffit siis ojaan!
|
Voi vide, joo. Oli tosi huippua viime viikonloppuna! Sun kans on eri nastaa juosta, ei nää meidän vanhat gubet ymmärrä mitään siitä puolesta.
Mä en kans ymmärrä, että mitä ihmettä varten siellä pitää totella, siis laitumella. Sillä aikaahan lampaat voi karata, kun tehdään jotain tyhjänpäiväisiä maahanmenoja ja lampaiden luota pitää poistua! Noi immeiset ei kyl ollenkaan tajuu, että _me_koirat_, niin siis MINÄ, hoidan hommat kyllä kotiin. Pysäytän ne villatehtaat ja pistän kuriin, nih. Koitin mäkin vähän tehdä jotain, onnex sentään pääsi sit taas vähän niitä liikuttaan, kun oli jotain mamman mielix pyörähtänyt jotain pientä. Se on kans aika sitkee tyyppi komentaan, vai mitä Svenkka, sähän koit sen kans (vähänx mä olin vahingonilonen, hihii!).
Toi meitin isäntä sano, että lampaita haetaan pian meille, ihan parin viikon päästä. Nyt sieltä pitäis tulla jotain vanhoja eukkojakin, saas nähdä jaksaako ne juosta meikäläisen edellä. Etteivät vaan olisi sellaisia jaloistaan maahan kasvaneita kun on siellä iskän lapsuuden kodossa. Mut kuitenkin, elämä voi alkaa taas hymyileen, pääsee oikeisiin hommiin, eikä vaan jotain keppien välistä kulkemista tai kapuloitten eteen maahanmenoja, mitä nyt mulla teetetään (huoks, mä en aina ymmärrä...).
Mut nähdään Erkkarissa, viimeistään!