Lepolomailua

Tiistai 27.3.2007 klo 9:42 - Hertta

Kun Maiccu ja Henkka olivat pari viikkoa sitten joissain ulkomailla ja lämpimässä, minä pääsin Mustosen kanssa lepolomalle Jaken ja Raisun luo. Onneksi se rääpäle -Svensson- ei tullut mukaan, vaan meni äitinsä luo. Saimme olla rauhassa koko viikon!

Jaken ja Raisun luona ymmärretään, mitä tällainen ikäneito tarvitsee: rauhallisia kävelylenkkejä, paljon rapsutuksia ja ennen kaikkea sängyssä ja sohvalla loikoilua! Kotona en koskaan pääse sänkyyn, mutta Jaken ja Raisun luona voimme porukalla köllötellä isossa sängyssä vaikka koko päivän. Siitä minä pidän!

Kun Maiccu tuli hakemaan meidät kotiin, en olisi millään jaksanut nousta sohvalta moikkaamaan. Mustonen kuitenkin meni niin sekaisin, että oli pakko käydä tutkimassa tilanne. Mustonen pomppi ja hyppi ja piipitti, meni ulko-oven eteen ja oli sitä mieltä että kotiin nyt ja heti. Minun piti monta kertaa käydä vielä moikkaamassa Pete ja Tarja ja Teppo ja Peten vanhemmat, ennen kuin maltoin lähteä ihanalta lepolomalta kotiin. 

Mutta, juuri kun olimme lähdössä, kuulin sanan kissa. Siellä Jakella ja Raisulla oli ollut koko viikonlopun ajan kissa sisällä. KISSA! Rakastan kissoja! Se oli kuulemma ollut Tepon huoneen parvella, eikä meistä kukaan ollut huomannut sitä. Höh! Voisin tuijotella kissoja kaiket päivät ja seurata niitä vaikka maailman ääriin.

Entäs kotimatka sitten? Kaikki -siis noin 13 kilometriä- meni ihan hyvin siihen asti, ennen kuin käännyimme isolta tieltä kotia kohti. Mustonen alkoi ensin piipityksen, joka muuttui ulvomiseksi. Se oli niin sekaisin kotiinpaluusta, ettei mitään rajaa. Mustonen on ihan lälläri, vaikka täyttää jo 10 vuotta. 

Parin tunnin päästä Maiccu haki Svenssonin kotiin. Vaikka Svensson onkin sellainen rääpäle (mitä nyt on jo paljon isompi kuin kuin minä), täytyy tunnustaa, että oli aika mukavaa nähdä pikkuveli. Aloitimme heti yhteisen leikkimme: härnäsin ensin Svenssonia, sitten Svensson liehitteli minua ja minä näytin koko hammasrivistöni Svenkalle ja ajoin sitä takaa. Kyllä sitä Svenssonia oli ollut ikävä, meillä kummallakin.